Parasta näissä syömisissä ja niiden määrissä on ollut se, etten ole oikeastaan ollut nälkäinen kuin satunnaisesti, ja silloinkin on aina ollut "varaa" syödä.

Tai no, ehkä parasta on kuitenkin se, että paria kolmea iltaa lukuunottamatta en ole iltaisin mussutellut mitään ylimääräistä. Nyt aion pitää huolen siitä, että ateriavälit eivät kasva liian pitkiksi, eli yritän syödä jotakin muutaman tunnin välein, kaloreita laskien tietysti.

Tuo ruokapäiväkirja on ainoa viite siihen että "laihdutan" edelleenkään mitään ei ole pannassa. Eilen söin jopa pienen suklaan miehen "seuraksi". Ilman bulimiakohtausta. Aiemmin siis olisin voinut syödä 10 kpl niitä edes ajattelematta asiaa. Automaattiruokinnalla. :-(

Ulkomaalainen työkaveri (nainen vieläpä)  kysyi käytävällä vastaantullessaan olenko laihtunut. Minä tietysti viattomana vastasin "kuka? minäkö? ehen, en ainakaan tarkoituksella". Ja naama loisti kuin naantalin aurinko... Mietin jälkeenpäin minkä takia suomalaiset harvoin kehuvat toistensa ulkonäköä, tai ainakin omassa tuttavapiirissä tuo on aika harvinaista. Kaverit tietysti ovat asia erikseen. Miksi "vau, näytät upealta"  kuulostaa teennäiseltä mutta "wow, you look great" on luonteva korvaan? Tiedän että nuo kommentit ovat sitä small talkia / tapoja tervehtiä mutta s i l t i: miksei Suomessa tervehditä samalla kohteliaisuuksia (vaikka vaan tavanvuoksi) sanoen? Sanonko itse että työkaverini näyttävät upeilta/hyvinvoivilta/pirteiltä? No en tosiaan. Pitäisikö sanoa? Ehkä. Aion kokeilla sopivan tilaisuuden tullen.  Muutamalla ystävällisellä sanalla saattaa otolliseen maaperään saada aikaan leveän hymyn, kohentuneen ryhdin ja hyvän mielen.